TIETOA MEISTÄ
Tarina unelmasta ja yrittäjyydestä
Lapin Saaga sai alkunsa Hannelesta, jonka tytär Susanna aloitti nuorena hevosharrastuksen. Hannele päätyi hevosten pariin ollessaan usein mukana katsomassa Susannan ratsastustunteja ja kauhisteli silloin ratsuina toimivien entisten ravihevosien kokoa. Ajan mittaa perheessä puheeksi alkoikin tulla oman hevosen hankinta. Niimpä Hannelen perhe matkasi Rautalammille ostamaan varmajalkaista ja lempeää islanninhevosta, mutta silloinen omistaja oli niin hyvä myyntimies, että takasin tultiinkin jopa kahden islanninhevosen kanssa.
Kun kylällä alettiin kysyä saako Hannelen perheen hevosilla ratsastaa, alkoi yrittäjähenkisellä Hannelella voimistua ajatus oman tallin pitämisestä. Pikkuhiljaa hevosia alkoi tulla lisää ja toiminta on siitä vuosien varrella kasvanut siihen mitä se on nyt.
Nykyään Lapin Saagan pihassa tallustelee talviaikaan jopa 27 issikkaa sekä Suomenhevonen Sisu ja Norjan kylmäverinen Allu. Osa issikoista lähteekin aina kesäksi töihin Ouluun Susannan pitämälle kakkostallille joka järjestää vaelluksia ja hevostoimintaa Oulun merimaisemissa. Talvisin Lapin Saaga pyörii täydellä miehityksellä niin hevosten kuin ihmisten osalta, sillä se on kasvanut niin turistien kuin lomailojoidenkin keskuudessa suureen suosioon. Silti ajatus toiminnan loputtomasta laajentamisesta ei käy Hannelen mielessä. Haluaahan hän pitää kiinni pienen tallin hengestä ja ennen kaikkea sekä hevosten että työntekijöiden hyvinvoinnista.



Tallimme toiminta
Lapin Saaga järjestää monipuolista toimintaa ympäri vuoden niin ratsastusta harrastaville kuin myös ensimmäistä kertaa hevosen selkään kiipeäville. Meille jokainen on tervetullut omana itsenään ja kutsummekin kaikki rentoutumaan tuntureiden syleilyyn ja Lapin rauhaan.
Tallimme sekä kaikki järjestämämme toiminta pyörii pehmeillä arvoilla varustetulla tekemisellä ja niin hevosten kuin työntekijöidemmekin hyvinvoinnin ympärillä. Meille on ensisijaisen tärkeää, että meillä jokaisella on hyvä olla ja haluamme taata myös asiakkaillemme mahdollisuuden tulla kohdatuksi sekä kuulluksi. Haluamme tarjota kaikille asiakkaillemme ikimuistoisia elämyksiä sekä ainutlaatuisia hetkiä yhdessä hevosystäviemme kanssa, joten asiakkaidemme tyytyväisyys on meille todella tärkeää. Teemme koko tiimimme kanssa kovasti töitä että juuri sinulla voisi olla ikimuistoinen retki meidän kanssamme!
Lapin Saaga juontaa juurensa ihmisistä jotka elävät ja hengittävät Lapin kulttuuria sekä historiaa, joten haluamme toiminnallamme myös tuoda esiin sekä jakaa Lapin todellista historiaa, kulttuuria sekä perinteitä asiakkaidemme kanssa. Hevostoimintamme keskittyy pääasiassa Lapin kauniissa luonnossa liikkumiseen ja siten kaikki ohjelmamme suunnitellaan ja toteutetaan tarkoin Lapin luontoa ja perinteitä kunnioittaen. Pyrimme myös toteuttamaan vihreitä arvoja talliarjessamme aina parhaamme mukaan.
Henkilökunta
Lapin Saagan henkilökunta on todellinen erilaisten ihmisten soppa, mutta meitä kaikkia yhdistää yksi asia; se että kunnioitamme, arvostamme ja rakastamme hevosia. Erilaisuus on kuitenkin Saagan työporukassa juuri se vahvuus. Jokainen työntekijä tuo mukanaan talliarjen pyörittämiseen omaa ainutlaatuista osaamistaan sekä tietotaitoaan ja jokainen meillä töissä oleva saa tehdä työnteosta omannäköistään.
Elämystyössä matkassa on aina hyvä olla kasa luovuutta ja huumorintajua. Tiimimme kehittelee jatkuvasti uusia ja hauskoja ideoita parantaaksemme ohjelmiemme laatua sekä pyörittävät mm. tallin somekanavia joten kaikenlaiset jopa hullutkin ideat ovat tervetulleita. Joskus tiimi on suunnittelee ja kuvittelee päässään elämyksiä niin että kaikki mainoskuvien lavasteista kuvateksteihin on jo valmiiksi suunniteltu.
Kaikki työ mitä teemme kuitenkin kulminoituu hevostaitoihin ja siihen että ymmärrämme hevostemme tarpeita. Hevostemme hyvinvointi on meille todella tärkeää ja siksi työporukastamme löytyykin hevosalalle kouluttautuneita ihmisiä jotka jakavat tietotaitoaan myös muille työntekijöille. Meiltä onnistuukin omasta takaa mm. irtokenkien kiinnitys, hevosten lääkitseminen ja hierominen. Kaikkea emme kuitenkaa itse osaa ja siksi tiedämmekin aina tarvittaessa kääntyä myös kengittäjien ja eläinlääkäreiden puoleen jotka ovat oman alansa ammattilaisia.


Islanninhevoset rotuna
Islanninhevoset ovat alkuperäisiä viikinkihevosia. Ne ovat yksi maailman puhtaimmista ja vanhimmista hevosroduista. Rotu on ollut eristettynä Pohjois-Atlantin karulla saarella yli 1000 vuotta. Hevosten vienti Islantiin kiellettiin jo varhain. Nykyisinkään Islantiin ei saa viedä hevosia lainkaan.
Islannin maantieteellisen eristyneisyyden vuoksi siellä esiintyy vain vähän hevostauteja, eikä rokotuksia tarvita. Tämä tarkoittaa kuitenkin myös sitä, ettei hevosia pääse maahan. Kun hevonen lähtee Islannista, se ei voi koskaan palata.
Islanninhevosia löytyy kaikkialta maailmasta. Yli 250 000 islanninhevosta on rekisteröity ympäri maailmaa, joista noin 40 % Islannissa. Niillä on uskomaton sopeutumiskyky ja ne pärjäävät hyvin jääkylmässä ilmastossa, mutta myös auringon alla Australiassa tai Havaijilta.
Islanninhevosella on paksu, säänkestävä karva ja tuuheat, pitkät jouhet. Rotu on yksi värikkäimmistä roduista maailmassa, rodussa esiintyvät lähes kaikki tunnetut hevosen värit. Yli 40 väriä ja melkein 100 värimuunnelmaa.
Islanninhevonen on pienikokoinen, vahva ja monikäyttöinen ratsuhevonen. Keskimääräinen säkäkorkeus on noin 135 senttimetriä. Islanninhevosen koko voi vaihdella 120 senttimetristä yli 150 sentin korkeuteen.
Lähde: Horses of Iceland


